keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Serviettimunat


Ideoita pääsiäisaskarteluun olisi ollut, vaikka ja mtä, mutta aika loppuu kesken ja tuleehan se pääsiäinen vähemmilläkin koristuksilla. Tullaan muutenkin olemaan aika vähän pääsiäisen aikaan kotona, joten senkään takia en nyt panosta pääsiäiseen mitenkään erityisesti. Pari vuotta sitten Piika the mäyris tuli meille ja silloin pääsiäisen pyhät meni tiiviisti kotona pennun kanssa.
Viime pääsiäisenä 2. pääsiäispäivänä oli Nöppiksen ristiäiset. Pitkänäperjantaina isäni teloi jalkansa, joten tänä vuonna suunnitelmissa/toivomuslistalla vähemmän tapahtumarikas pääsiäinen. Suunnitelmissa kahden keskistä aikaa miehen kanssa, hyvää ruokaa, kokon polttamista, läheisiä, suklaamunia ja rentoutumista. Minkälaisia pääsiäissuunnitelmia teillä muilla on?

Lupasin viime postauksessa esitellä mitä muuta pääsiäisaskartelua oon väkertänyt, joten tässä tulee. Suojatkaa silmänne, luvassa paljon kirkkaita värejä!



 Ohjeen näihin bongasin facesta. Materiaalina oli aluksi tarkoitus käyttää silkkipaperia, mutta äitin serviettivalikoima vei voiton.

Kännykällä otettu, joten vähän epätarkka
 Askartelu seurana oli siskon tyttö, joka on myös innokas askartelija. Vesi-ilmapallojen päälle liimattiin rasvattomalla maidolla servietin palasia.

Myös kännykällä otettu
 Ja kun työt oli kuivia ja kovettuneita, niin pallo pois ja reiän peittäminen. Oli muuten huomattavasti siistimpää maidolla liimaaminen, kuin jos oltaisiin käytetty oikeaa liimaa. Tuntuu, että saan sotkettua liimalla aina kaikki paikat.

Linnunpönttöihin kyseltiin ohjetta ja otin kuvan kaavasta, jolla ne tein. En tiedä onko tästä apua, mutta toivon niin, jos joku haluaa vielä pönttöjä tehdä.
 Katon pöntölle mittasin silmämääräisesti.

Toivotan jokaiselle mukavaa pääsiästä! 
 

19 kommenttia:

  1. oioioi - en tiennytkään että maidollakin voi liimata - tää menee niin kokeiluun!!! Minä se alottelin koristelun niin ajoissa jotta jo kyllästyttää - no, muutama päivä niin voin raivata pois. Nyt kun mulla moneen vuoteen vapaata työstä niin kotosalla ollaan ja äitini, siskoni sekä siskonpoika 8v. tulee meille viettämään aikaa. Mukavaa pääsiäistä teille ja rauhallista sellaista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ilmeiseisesti tuon kovettumisen kannalta on tärkeä, että se on nimenomaan rasvatonta maitoa. Koskaan ei mene siis tuo koristelu kohdin :) Kuulostaa mukavalta teidänkin pääsiäinen. Toivotaan, että säätkin suosii :)

      Poista
  2. Ompa hauskoja munia, ennen liimattiin perunalla, ja se oli sotkusta, tuota maitoa pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota perunaa en oo koskaa kokeillut. Täytyis joskus kokeilla sitäkin.

      Poista
  3. Toivottavasti tänä vuonna pääsiäisenne on rauhallinen :)
    Mukavia pyhäpäiviä!

    VastaaPoista
  4. Kivoilta näyttää! :) Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti ohjeesta linnunpönttöön :-)
    Mekin olemme pääsiäisen mökillä, joten aika pienillä koristuksilla mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tuosta on apua. Mökki pääsiäinen kuulostaa erittäin hyvältä :)

      Poista
  6. Kivoja,iloisia askarteluja! Raikkaita keväisiä värejä :) Vai että maidolla? Enpä ole kuullutkaan,että silleenkin onnistuu! Mun pääsiäisvalmistelut on ihan nollissa,edelleen.Ehkä ihastelen vain muiden askarteluja :D Sopii mulle hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli uus juttu mullekin, joten pakkohan sitä oli testailla. Ota rennosti ja nauti muiden tekeleistä, jos ei itteä huvita niin eihän sitä todellakaan oo pakko :)

      Poista
  7. Kivoja pääsiäismunia, jännä idea tuo maidolla liimaus, en ole ennen kuullutkaan. Toivottavasti saatte viettää tänä vuonna rentouttavaa pääsiäistä, suunnitelmat kuulostavat hyviltä. Me vietämme pääsiäistä rauhallisesti kotona. Ja totta, että tulee se pääsiäinen vähemmilläkin koristeilla. Ja tärkeintähän on pääsiäisen sanoma. Oikein mukavaa pääsiäistä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pääsiäinen ei oo ihan vielä muuttunut yhtä kaupalliseksi juhlaksi, kuin joulu, vaikka tuntuu, että kovasti siihen suuntaan ollaan menossa. Rauhallinen koti pääsiäinen kuulostaa myös hyvältä :)

      Poista
  8. Kivoja askarreltuja munia. Empä ollut tienny maidon käyttämisestä liimana. Mukavaa ja rauhallista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  9. Täällä pääsiäisaskartelut ovat jääneet ensivuoteen :) Ihania munia olette askarrelleet, mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pääsiäinen on joka vuosi, joten ehtiihän sitä muinakin vuosina :)

      Poista

Jätä kommentti. Se tuo hyvän mielen :)