Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Terassikelit

 Kesä on vihdoinkin täällä ja sehän tarkoittaa sitä, että terassin sisustaminen kiinnostaa ihan toisella tavalla.  Jaan teille muutaman kuvan vielä sisustukseltaan keskeneräisestä terassista.


Terassin kalusteet on muutaman vuoden takaiset. Mieheni olisi halunnut tuolloin puiset kaluisteet ja minä taas nämä. Sain haluamani ja ollaan oltu näihin erittäin tyytyväisiä. Mieskin on nykyään sitä mieltä, että nämä oli parempi valinta (Jes, mähän sanoin). Kärrynpyörät hankittiin yhtäaikaa kalusteiden kanssa.


Pinkit huovat ostin Jyskistä viime tai toissa kesänä. Muuta terassilla ei ole ollutkaan satunnaisten kukkien lisäksi. Kovasti olen terassille kaivannut jotakin lisää viihtyvyyden lisäämiseksi.


Sohvalla olevan pöllön ostin myyjäisistä. Pöllö on tehty vanhasta miesten puvusta Alavuden kehitysvammaisten  palvelukeskus Tervashovissa. Pöllö on oikeasti ovistoppari ja täytetty osittain hiekalla, mutta se on niin mainio, että halusin sen sohvalle istuskelemaan. Ihanasta ruusukankaasta olevat tyynynliinat saimme lahjaksi ja sisälle löytyi kotoa vielä sopivat tyynyt.


Pöydällä olevat betoniset kynttilänjalat olen saanut siskoltani lahjaksi ja kukkia odottelevan säkin ompelin säkkikankaasta ja painoin valkoisia erikokoisia tähtiä sabluunan avulla.


Toisessa tuolissa istuskelee Hurahtanut-blogista voittamani suloinen puutarhahippi. Parvekkeelta puuttuu vielä ainakin kukat. Haaveilen myös terassille heinäseipäistä tehdyistä tikkaista tai jostain muusta heinäseiväs jutusta. Täytyy vielä tuumata mitä se olisi.
 Tämän lisäksi meillä on toinen puoli terassista lähes tyhjä. No okei on siellä grilli ja ruma pöytä rumien tuolien kera. Siihen osaan haaveillaan telineessä (vai miksi sitä kutsutaan) olevaa riippumattoa. Mistähän löytyisi hyvä edullisesti? Toisen puolen sisustaminen on haasteellista senkin vuoksi, että sitä osaa ei ole katettu toisin kuin tämä osa, josta kuvia esittelin, mutta katsotaan mihin sisustuksen osalta päädytään.
Nauttikaa lämpimistä keleistä :)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Muutoksen tuulia: Pysy rauhallisena ja kanna lankaa

Kerroin tuossa taanoin, että sain hyviä uutisia. Hyvät uutiset koski uutta työpaikkaa eikä mitä tahansa työpaikkaa, vaan oikeasti sellaista, mistä tässä on haaveiltukin. Maanantaina aloitan työt ja neiti Nöppis menee päiväkotiin. Voi olla, että täällä blogin puolella on vähän hiljaisempaa aluksi, ennen kun totutaan uuteen rytmiin. Monta bloggausaihetta kyllä jo mielessä, mutta katsotaan miten niitä jaksan ja ehdin postailla.

 On tämä vaan jännää aikaa. Jännittää jo pelkästään tuo töiden aloittaminen ja siihen päälle vielä jännitys päiväkodin aloittamisesta. Te muut äidit varmasti tiedätte miten ristiriitaisissa tunnelmissa täällä ollaan.

"Pysy rauhallisena ja kanna lankaa"
 Ylläolevaan tekstiin törmäsin netissä ja pakkohan se oli kopioida tuohon pieneen käsityöpussukkaan. Sopii jotenkin niin tähän hetkeen, vaikka en muuten tuosta keep calm... tekstistä oo erityisesti innostunut.

Toiselle puolelle piirsin kangastussilla kerän ja koukun. Tuo tussi yritti vähän levitä varsinkin tekstiä kirjoittaessa, mutta ei onneksi niin paljoa, että ainakaan itteä haittais.

Muutama vuosi sitten tulostin täältä Elviksen ja Marilynin kuvat. En tiedä löytyykö niitä vielä, mutta muita siluetteja ainakin. Tulostin kuvat kopiopaperilla ja siitä piirsin ne kontaktimuoville. Mattopuukon avulla sabluuna oli valmis. Sitten vaan kankaanpainanta värit esiin.

 Sabluunoissa oli melko kova työ, mutta kankaan painanta on helpompaa, kun sabluuna pysyy kunnolla kiinni kankaassa ja hyvällä säilytyksellä niitä voi käyttää myöhemminkin.  Askarteluliikkeessä vastaan tuli mustia kangaskasseja ja muistin nuo sabluunani, joten halusin kokeilla miltä ne näyttäisivät valkoisena.

 Paremmilta näyttävät nuo valkoiset kassit. Toisaalta nämä mustat kassit valkoisellakin on ihan kivat, jos ei oo sillä tuulella, että haluais käsipuolessaan kuljettaa tunnistettavaa Marilyniä tai Elvistä. Kankaanpainanta oli pitkästä aikaa tosi kivaa. Pari ideaa kasseihin tulikin jo mieleen noita tehdessä.

Meillä kuvat on otettava nopeasti, koska kuvauskohde saattaa kadota kesken tarkennuksen ;D
Hyvää viikonloppua!