Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannustori

Olin tänään töistä Juhannustorilla myymässä erilaisia myyjäisjuttuja. Tässä jotakin tuotteitamme

"Kukkasäkkejä" säilykepurkeista aion tehdä lisääkin, kunhan vaan saan tyhjiä peltipurkkeja lisää.



Tuunattuja katuharjoja maalaamalla, sabluunoilla ja serviettitekniikalla.

Torilla opin myös vihdan "oikeaoppisen" sidonnan. Kyllä nyt kelpaa saunoa.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kaupunkiviljelijä

Sain tilaisuuden viljellä yhtä 4H-yhdistyksen palstoista. Palstani on noin aarin kokoinen. En ole mikään synnynnäinen viherpeukalo, joten katsotaan kuinka käy. Lupaan syksyllä esitellä runsaan sadon tai sitten asia unohdetaan kaikessa hiljaisuudessa :D 


Nöppiskin pääsi kylvämään
 



Kertakäyttöveitset merkkeinä


Pahoittelut kuvien epätarkkuus. Jäi kamera kotiin, joten napsin yllä olevat kuvat kännykällä


Tavoitteena olisi saada tehtyä uunijuurekset itse kasvatetuista juureksista syksyllä. Toivoa sopii, että alueella käyskentelevä fasaani ei käy kaivamassa kaikkia sipuleita esiin, vaan jättäisi pari meillekin.

Hyvää kesäkuuta!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Terassin sisustaminen jatkuu

Kerroin viime postauksessa, että haaveilen riippumatosta ja telineestä terassillemme. Haave toteutui ja Biltemasta kotiutin terassillemme em. telineen mattoineen. Kiitos vaan Rouva Kivitikalle vinkistä :)


Tämä osa terassista ei ole siis katettu, joten täytyy miettiä mitä voi taivas alle  laittaa, kun kaikkea en jaksa joka kerta rehata katteen alle sateelta suojaan. Riippumatto telineineen on uusi, mutta matto löytyi omasta varastosta ja on vielä muovia, joten ei niin haittaa sateetkaan. Telineen takana oleva pöytä on ollut parvekkeella jo aiemminkin. Pitsiliinan olen saanut askartelukäyttöön, mutta se päätyikin parvekkeen pöytää koristamaan toistaiseksi. Oranssi ei kuulu lempiväreihini, joten mietin jo sitäkin, että mitähän tuolle liinalle kävisi, jos sen värjäisi. No mutta olkoon tuossa toistaiseksi, kunnes vastaan tulee jostakin parempi vaihtoehto. Pöydällä oleva  lintuhäkki odottelee vielä jotakin kivaa sisältöä.


Tuo riipumatto on täydellisen kokoinen. Riittävän leveä, että, jos tulee kylmä niin reunat voi kääntää peitoksi, eikä ole todellakaan hinnalla pilattu. Suosittelen jos on riippumatto hakusessa. Telinekin on hintaansa nähden ihan ok. Sellaiset puiset kauniit telineet maksaa sen verran, että en edes viitsi niistä haaveilla, joten tyydyn tähän tyytyväisenä. Pari kertaa oon tuossa ehtinyt makailla hyvän kirjan parissa  ja on kyllä aika täydellistä. Voi kumpa nämä helteet vielä jatkuisivat.

Kesäkukkiakin on tullut ostettua. Muutamia vuosia sitten ostimme tämän takorautaisen telineen, johon saa amppelin laitettua. Kaivoin senkin varastosta ja kivaltahan tuo näyttää. En oo viimeisen päälle viherpeukalo, joten hirveän paljon en malta kukkiin rahaa laittaa. Tälle kesää on tosin vähän suurempia viherpeukalo suunnitelmia, mutta siitä lisää todennäköisesti seuraavassa postauksessa. 


Viikonloppuun on kuulunut mm. häissä vierailu. Hääparille tein kortin Sarah Kay:n leimasimella. Unohdan useimmiten kuvata tekemiäni kortteja, joten täytyy yrittää laittaa näitä aina tänne, kun muistan kuvata.


Täällä jännitetään Suomea yllä olevin herkuin. Peukut pystyyn, että Suomi voittaa!