tiistai 18. helmikuuta 2014

Ensimmäiset synttärit

Mitä tulee, kun samaan kolmioon laitetaan 1v, 1,5v, 4v, 5v, 8 v ja liuta kummia, mummia, paappoja, tätiä ja setiä, unohtamatta jaloissa pyörivää mäyristä!? No tietenkin kivat ja etenkin vauhdikkaat 1-vee kekkerit. Mies meinasi juhlien jälkeen, että monella on varmasti rauhallisemmat kolmekymppiset, kun vertaa meidän neitin ensimmäisiin synttäreihin. Hyvin neiti viihtyi serkkujensa seurassa eikä yhtään painanut väsykään. Lahjaksi saatiin kaikenlaisia kivoja juttuja, kuten kirjoja ja pehmoleluja ja hyödyllisiä, kuten ruokailuvälineitä ja potta.

 Oon täällä jo joskus aiemminkin kertonut, että en oo oikein perinteisen täytekakun ystävä. Serkkuni blogista löysin erilaiselta ja helpolta kuulostavan kakun ohjeen. Banana Split kakku, jonka makua ehdin epäillä suuresti tekovaiheessa osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoki perinteiselle täytekakulle. Todettiin kaikkien vieraiden kesken kakku oikein maistuvaksi! Ohjeen kakkuun löydät täältä.

 Tarjolla oli myös äitini tekemää kotijuustoa ja itsepoimittuja lakkoja, karkkeja, keksejä , suklaamuffineja, miehen tekemiä voileipiä ja kinkku-ananas -aurajuustopiirakkaa (ohje Pirkan sivuilta)

 Oon salaa (tai no taisin jo synttäreilläkin sanoa sen ääneen, koska kuka muu kissan hännän nostaisi ellei kissa itse ;) aika tyytyväinen noihin muffineihin. En oo varsinaisesti mikään jauhopeukalo ja nuo taisi olla elämäni toiset muffinit ja pursotinta käytin ekaa kertaa ikinä, joten pakko jakaa tämä resepti, jossa ei voi epäonnistua kovin pahasti.

 Suklaamuffinit:
200 g margariiniä
2,5dl sokeria
3 munaa
1 dl maitoa (unohdin tämän toisesta erästä, mutta hyviä tuli silti)
3,5 dl vehnäjauhoja
3-4 rkl leivontakaakaota
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi ja siihen lisätään munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet ja lisää voisokerimunien sekaan. Jos muistat, niin lisää maito tässä vaiheessa. Laita taikinaa muffinivuokiin maks. 2/3,etteivät pursua yli. Laitoin palan suklaata vielä täytteeksi jokaisen muffinin keskelle. Suosittelen testaamaan esim. pätkistä. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja n.15 min.

Kuorrute:
2 dl kermaa
200 tuorejuustoa
0.75 dl tomusokeria
vähäsen punaista elintarvikeväriä, kun sitä sattui kaapista löytymään

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto, tomusokeri ja elintarvikeväri. Pursota täysin jäähtyneiden muffinien päälle.

Joululta oli jäänyt täysi tuubi vaaleanpunaista tomusokeikuorrutetta, joka ehtisi mennä huonoksi ennen ensi joulua, joten tein sillä kekseihin ykkösiä koristeeksi.

 Koristelussa hyödynsin muutaman vuoden takaisten häittemme koristeita. Valkoisen liinan päällä oleva violetti kuituharso ja karkkipurkit violetteine rusetteineen on häistämme. Sattuipa muuten tuo maljakkokin olemaan niitä peruja. Koristeena olevia pikkuisia lippuja tein  Tiimarin loppuunnmyynnistä ostetuista pinkistä ja violetistä teipistä ja hammastikuista.

 Neiti Nöppis on nyt siis yksi vuotta. Omaa tahtoa löytyy, vaikka muille jakaa, mutta asioista päästään nopeasti yli ja itku vaihtuu hetkessä hymyyn. Tylsäksi päivät ei käy tämän neidin kanssa.

Muistakaa käydä osallistumassa arvontaan ellette oo vielä siinä mukana!!

30 kommenttia:

  1. Onnea 1 vuotiaalle,kovasti on herkkuja.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva :) Herkkukiintiö on täynnä hetkeksi aikaa..

      Poista
  2. Kiitos kivat oli synttärit ja vieläkin muistoissa tuo ihana kinkku-ananas-aurapiirakka NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan vieraille. Potta ollut täällä kovassa käytössä (sitä on kanniskeltu, työnnetty, pidetty päässä, laitettu säilöön leluja ja kännyköitä, mutta ainakaan se ei pelota, kun aletaan oikeasti käyttämään :D) Tuota piirakkaa täytyy tehdä kyllä vielä uudestaankin.

      Poista
  3. Onnittelut söpölle pikkuneidille. Sinulla on kyllä kätevät kädet, käsitöiden lisäksi olet vielä jauhooeukalokin. Pöytä notkui herkuista. Ja tosi kivasti koristeltu. Noita muffineja ainakin aion tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti kiittää. Suolaisia piirakoita tykkään leipoa ja niiden ohjeita uskallan vähän soveltaakin, mutta kaikkien muiden kanssa tuntuu, että leivon ennemmin tuurilla, kun taidolla :D Tuon kuorrutteen kanssa nuo muffinit oli kyllä, niin herkkuja :)

      Poista
  4. Onnea, ihana päivänsankari ja upeat herkkupöydät! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea pienelle päivänsankarille!

    VastaaPoista
  6. No, voi jösses miten on suloinen teitin Nöppis <3.. Ja mitä herkkuja, arvaa vaan tekeekö nyt mieli keittää aamupuuroa..?.. mieluummin napostelis nuita herkkuja.. nam!! Olet kyllä kätevä Emäntä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tuollainen söpöläinen <3 Tuli herkkuja syötyä vähän turhankin kanssa, että täällä puuroa taitaa olla parasta jonkin aikaa syödä muulloinkin, kun vaan aamuisin :D Kiitos Tanni! Voin kertoa, että monesti kätevältä tunnu.. mm. Sillä hetkellä, kun huomasin maidon unohtuneen muffineista :)

      Poista
  7. Ihanan näköiset synttäritarjoilut Hienosti kaikki onnistuneet. Paljon onnea !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kävi tarjoilut myös kaupan :) Kiitos onnitteluista!

      Poista
  8. Onnittelut pikkuiselle päivänsankarille! Herkullisen näköinen kattaus,

    VastaaPoista
  9. Hienot kekkerit ja soma sankaritar! Onnea!

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköiset juhlat :)
    Blogissani on sinulle jotain, kipaise kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea pienelle! Herkullisen näköiset tarjoilut.

    VastaaPoista
  12. Onnea suloiselle Nöppikselle <3 Herkullisen näköisen synttärit on neidillä ollut :)

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Se tuo hyvän mielen :)