tiistai 5. marraskuuta 2013

Lehtikorin ehostaminen

Kyllä on nyt niin synkkää ja sateista. Voi hyvällä omallatunnolla tehdä sisällä käsitöitä, askarteluja ja tuunauksia. Ainoa, että ahdistaa, kun ei pääse ulkoilemaan. Me Piika mäyriksen kans ei olla sokerista, mutta Nöppistä ei viitti tuonne sateeseen viedä, kun ei kerta pakko oo.
Ehostin tässä jonkin aikaa sitten vanhaa lehtikoria. Tämä oli jo jossain vaiheessa menosssa kirppikselle myyntiin, mutta onneksi tulin toisiin ajatuksiin.

 Tuossa korissa on eniten ärsyttänyt tuo kellertävä väri. Kuinkahan tuo unohtunut lehtikori osuikaan yhtenä päivänä silmään ja  huusi uutta ulkoasua.


Kori sai valkoisella matta sprayllä uuden värin ja vielä harmaalla akryylivärillä sabluunan avulla tähden kylkeensä. Ajatuksena oli, että tuohon kylkeen olisi voinut vielä kirjoittaa jotain, mutta se ajatus jäi hyvin nopeasti tuota tähteä tehdessä. Oli nimittäin todella vaikea saada tuota tähteä siististi noin epätasaiselle pinnalle, En edes halua tietää miten hankalaa pienten kirjainten kanssa olisi ollut.

15 kommenttia:

  1. Rottinki on kaikkein v.mäisin maalattava mitä tiedän niin spraylla kun suti-maalillakin. Mullakin olis muutama rottinki juttu jotka kaipaisi maalia, mutta ei oikein nappaa.. vielä! Mutta hyvä tuli lehtikorista ja tähti on just passeli tuohon - onneks et viskannut kirpulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voin kuvitella, että pensselillä maalatessa olis ollut vielä hankalampaa ja aikaa vievämpää, kun tuntui, että tuo spraykin "katosi" vaikka kuinka suihkutti.

      Poista
  2. Valkoinen suhumaali pelastaa melkein minkä vaan tuotteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mitään ei kannata heittää pois ennen, kun kokeilee tuota maalia :D

      Poista
  3. Olen muutaman korituolin suhutellut vaaleiksi ja niissä tosiaan riitti puuhaa!
    Korista tähtineen tuli hyvä! Eikä kaipaa tekstiä ollenkaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aattelin, että mä nyt tässä nopeasti tuon suhuutan, mutta menikin hetki ja yllättävän paljon kului maaliakin. Kiitos ja hyvä että ei kaipaa mitään :)

      Poista
  4. Tosi kiva tuunaus! Rottinki ei ole tosiaan helpoimpia maalattavia, tahtoo olla niin huokoistakin et maalia kuluu..i

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) Joo tietääpä' ainakin seuraavalla kerralla, jos rottinkia alkaa maalata..

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Se tuo hyvän mielen :)