keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kirjaimelliset jakkarat

Keinutuolin ollessa tuumaustauolla, oon ehtinyt tuunailla kahta vanhempaa jakkaraa uuteen kuosiin. Johtuukohan siitä, että oon yleensäkin innokas lukija vai mistä, mutta käytän nykyään vanhoja kirjansivuja paljon askarteluissani. Luontevaa oli, että niitä päätyi myös näihin jakkaroihin.

Toinen näistä jakkaroista on ollut muutaman vuoden autotallissa ja toinen varastossa. Siellä kumpikaan ei ollut ainakaan kaunistunut entisestään. Tällaisenään nämä oli lähes kaatopaikka kamaa.

Hioin lakat ja liat tuoleista pois ajatuksena, että maalaan tuolit valkoiseksi ja kirjoitan istuinosaan jotakin. Tuolit näytti ihan hyviltä tai ainakin paljon paremmilta, kuin lähtötilanteessaan, mutta katsellessani niitä valkoisena totesin niiden näyttävän tylsiltä.

Kirjan sivut liimasin tuoleihin Decoupage-lakalla. Siinä saikin astella sivuja kieli keskellä suuta, että ei tulisi ryppyjä tai jäisi ilmakuplia. Sivut asettelin vaan jakkaran pääliosaan ilman että yritinkään saada niitä taipumaan sivuille. Liimasin siis sivut yli istuinosan ja kun päälliosa oli kuiva, hioin hiomapalikalla paperin kevyesti irti. Tällälailla reunoista tuli siistit ja kivan kuluneen näköiset.
  

Homman olisi voinut jättää siihen ja vetää lakkaa päälle, mutta jotenkaan en osannut lopettaa, vaan toiseen tuoliin päätyi nerokas teksti akryylimaalilla: Vapaata ja toiseen: Ole hyvä. Ruskealla musteella tein vielä istuinosan ja jalkojen reunaan kulutusta/korostusta/likaa tai miksi sitä nyt halutaan kutsua. Tässä kohtaa kyllä jo vähän mietin omaa mielenterveyttäni, kun aluksi olin nähnyt kauhean vaivan saadakseni tuoleista valkoiset ;D Lopuksi vedin pintaan pari kerrosta Decuopagea.
Kaiken kaikkiaan oon jakkaroihini tyytyväinen ja, jos tulee vieraita enemmänkin kylään, niin on kivannäköiset varatuolit vieraille tarjota. Lisäplussana on, että tyhmemmätkin vieraat tajuaa, että tuoleihin saa istua ;D

14 kommenttia:

  1. No jopas oot ollut ahkera!! Mulle tuollainen projekti ois ihan liian työläs :P Mutta kyllä kannattikin!! Tulipas niin kivat ja "omannäköiset" jakkarat!! Saavat hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiin tällaisten tuunailuun tarvis sen oman pienen pihavajan :D Ei ollut edes kova homma, joten suosittelen jos jotain tuunattavaa pientä huonekalua tulee eteen :)

      Poista
  2. Voi vitsit miten kivat noista tuli,mainio idis! Vanhan tuunaaminen on kyllä hieno taito:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kyllä kiva tehdäkin. Nämäkin on ollut varastossa monta vuotta, joten joskus ottaan enemmän aikaa ennen, kun keksii miten tuunata :)

      Poista
  3. Jakkaroista tuli mahtavat. Ei kannata heittää mitään pois, kun pienellä vaivalla saa kulahtaneestakin noin upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata ei. Mä oon muutenkin vähän hamsteri luonteeltani, mutta joskus on vaan pakko laittaa tavaroita kiertoon ja kauan pitää aina miettiä jokaisen tavaran kohdalla, että tarvinko sitä todella :D

      Poista
  4. Niistä tuli todella kivat...saivat uuden elämän..:)

    VastaaPoista
  5. Onpas hienot! Mun huonekalujen tuunaukset ei päädy ikinä onnistuneesti, täytyypä seurata sun ideoita tarkasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmösiä on aina kiva ja helppo tuunata, joista tietää, että lopputulos ei voi olla ainakaan lähtötilannetta huonompi. Ei ole liikaa paineita :)

      Poista
  6. Wau!!! Aivan ihanan hauskat jakkarat - hyvä idea!!!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Se tuo hyvän mielen :)