keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mäyräkoirakoru ja inspiroiva palkinto

Tekemisen into alkaa taas palata "lomalta". Olisi pari tuunausprojektia mielessä, jotka vaatisi hiomista ja maalaamista. Niitä en pysty toteuttamaan täällä rivarissa, vaan täytyy odottaa viikonloppua jolloin pääsee muiden talleihin ja halleihin tuunailemaan ja värkkäilemään. Mulla on oma askartelunurkkaus täällä kotona, mutta oma pieni vaja ois kiva :D Kesällä voisin maalailla pihalla, mutta nyt en tuolla vesisateessa viiti. Oon täällä täpinöissäni, kun idea tulee mieleen, niin heti pitäisi päästä toteuttamaan! Kerron niistä myöhemmin lisää, jos ja kun pääsen toteutusvaiheeseen.

Tuunailun sijasta tein kutistemuovista Mäyräkoira korun. Kutistemuovi kutistuu lämmittämällä 45%. Kutistuessaan se myös kovettuu ja muuttuu paksummaksi. Oon tehnyt tällä tekniikalla mm. korviksia, avaimenperiä ja koristeita kortteihin.

 Ostin jouluksi mäyris piparimuotin, jonka avulla piirsin kutistemuoviin kuvan. Sydänlävistimellä tein sydämen yksityiskohdaksi.

Korun pujotin nahkanyöriin. Aika yksinkertaisella mentiin, mutta tykkään yleensä, että less is more ja sitä rataa. Tuota kutistemuovia saa ostettua askartelukaupoista. Ootteko kokeillu ja jos joo niin mitä ootte tehneet?

Katsokaa mitä kaikkea kivaa Kotipellon Tanni oli laittanut mulle palkinnoksi viime postauksessa mainitsemastani tossu-haasteesta. Eletään tammikuuta, mutta kotomaista-blogissa tunnelma oli, kun jouluna lahjoja availlessa. Paketeista paljastui: Pitsiä, Batiikkivahaa, kangainen tähti, kipsitähti, Morjens-kyltti, isoja paljetteja, sydän-kiviä, solkia, papereita ja kaiken krunnasi vielä Tannin tekemä tuikku-kortti, joka siis sisälsi tuikkuja ja koristellun tulitikkurasian. Lahjassa oli mukana Tannin kertoman mukaan: itsetehtyä, jotain keskeneräistä tuunattavaksi ja inspiraatioksi. Arvatkaa vaan miten onnelliseksi tämä lahja mut teki!?
 En tiedä oonko kertonut täällä blogissa, että oon vähän sellainen hypistelijä-luonne eli tykkään hypistellä kaikkea itselleni uutta monta päivää. Nää on justiin sellaisia ihania hypisteltäviä! Noille kangas- ja kipsitähdelle oon jo keksinyt tuunausidean. Erittäin inspiroiva lahja siis! Valtavan iso kiitos Tannille :)

28 kommenttia:

  1. Mäyräkoirakoru on supersöpö :) ! Itse en ole ikinä kokeillut tehdä mitään kutistemuovista :/ Ja wow mitä ihanuuksia sait Tannilta!! Mutta oli ne sun tossutkin aivan ihanat!
    Innolla jään odottelemaan sitä maalattavaa luomustasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Oon vieläkin niin onnellinen tuosta palkinnostani :) Toivotaan, että pääsen toteuttamaan ideaani mahdollisimman pian :)

      Poista
  2. Tuli muuten yks juttu mieleen.. :D

    Sä oot sitte kätevä emäntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin siellä toinen!! Sulla on vaan käytössä vähän järeämmät työvälineet, kuten sorkkarauta ja vasara :D

      Poista
  3. Onnea, upeasta lahjasta.
    Ja toi mäyris on ihana, pitää joskus tutustua tuohon materiaaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin, että en maininnut tuossa ollenkaan, että lämmitys eli kutistaminen onnistuu, joko uunissa, tai kuumailmapuhaltimella.

      Poista
  4. Onnea, ihana voitto :) Ja kaunis koru. Tiedätkö, mulla on tommonen titiMadamin mäyräkourukoru ahkerassa käytössä, just samannäköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä näin tämän tyylisen korun käsityömessuilla (en muista firmaa, mut ei TitiMadam) ja sitä ihastelin, mutta päätin jo silloin, että teen ite jos jostain löydän hyvän mäyris mallin :) En tiennyt, että Titimadamillakin on oma mäyris. Tällä tyylillä saa tehtyä köyhän miehen versioita niistä ihanuuksista :D

      Poista
  5. Mahtava tuo koru, tuota kutistemuovia ei ole tullut koskaan kokeiltuakaan.Ja onnea lahjuksista. Mukavaa tulevaa viikonloppua Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikonloppua sulle myös :) Suosittelen kokeilemaan. On nimittäin jotenkin jännä materiaali, kun ikinä ei tiedä varmasti miten kuumennuksessa käy!

      Poista
  6. Voi miten kiva paketti!:) hauska idea tuo korukin, en ookkaan ennemmin kuullu tuosta kutistemuovists, kaikkea sitä oiskin askartelukaupat täynnä kun vaan osais etsiä!:)

    Kivaa viikonlopunjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tosiaan sellaista mitä ei tiedäkään olevan :) Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Todella upea koru. Tykkään myös hypistellä kaikenlaista, ja siksipä nurkat ovatkin täynnä kaikkea askarteluun tarvittavaa, joita vain kummasti kerääntyy. Askarteluliikkeessä vierähtää tunti ja toinenkin, kun kaikkea mukavaa on tarjolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, että muitakin hypistelijöitä löytyy :) Yritän tällä hetkellä rajoittaa askarteluliikkeissä käyntiä, kun sieltä tarttuu mukaan aina heräteostoksiakin :D

      Poista
  8. Kuristemuovi onkin ihan uus tuttavuus! Kivan näköinen koru :)

    VastaaPoista
  9. Tyylikästä! Kokeilin joskus tuota muovia, sitä voisikin vielä olla pala jossain...

    VastaaPoista
  10. Ihana mäyriskoru :) Munkin pitäis joskus kokeilla tuota kutistemuovia, mutta kun askarteluostokset on muutenkin aina ihan riittävän suuret.. Että jos sitten seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon tunteen, mutta kannattaa ostaa :D Sullakin varmasti, kun on monenlaisia kivoja leimasiamia, niin niillä saa tehtyä, vaikka mitä kivoja koruja ja koristeita!

      Poista
  11. Voi mikä ihana blogi sulla on! :) Aivan mahtava tuo mäyräkoira! Kans toissa jouluksi kokeilin kutistemuovia, aivan mahtava keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meeri! Se on kyllä, niin jännää ainetta, että ei tosikaan :)

      Poista
  12. Mukava kuulla, että puketti oli mieleinen. Varmasti keksit jotakin kivaa niistä.. Kutistemuovi vaikuttaa mielenkiintoiselta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä enemmän, kun mieleinen ja niin mun näköinen noine tuunattavineen tähtineen:) Kiitos isosti!

      Poista
  13. Voi ei! Mistä tuollaisen mäyrismuotin löysitkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon sattuneesta syystä vähän heikkona noihin mäyris juttuihin, joten kun se täällä joulumarkkinoilla vastaan tuli, niin pakkohan tuo oli mukaan napata :)

      Poista

Jätä kommentti. Se tuo hyvän mielen :)