perjantai 7. helmikuuta 2014

Bloggauspaikka

Taas lisää lukijoita. Mahtavaa!!! Tervetuloa jokaiselle. Päätin jossain vaiheessa, että, jos 30 lukijaa tulee täyteen, niin järjestän arpajaiset ja nyt teitä onkin jo 31, joten se tietää varmasti arpajaisia. Niistä lisää ensi viikolla, joten pysykäähän kuulolla silloinkin :) 

 Sain eräästä kauniista blogista haasteen esitellä bloggauspaikkani. Kiitokset siis Nanetelle Tähtisadetta ja valkoista vimmaa-blogiin.
 Käytän nykyään tietokonetta pääasiallisesti ruokapöydällä, koska siinä tietokone on pois pienten uteliaiden käsien ulottuvilta. Yleensä vieressä on vesilasi. On meillä joskus tietokonepöytäkin ollut, mutta se nökötti aina yksinäisenä, keräten päälleen kaikkea muuta, kuin mitään tietokoneeseen liittyvääkään.

 Appelsiinit ei ole kuvassa kuvausrekvisiittana, vaan ostettiin niitä iso läjä eikä niille löytynyt muualta paikkaa, joten laitoin ne isoon kulhoon pöydälle. Tulee jotenkin keväinen olo noista aplareista. Tuskin, vaan kauaa koristavat kulhossa. On ne sen verran hyvänmakuisia tällä hetkellä.

  Aiemmin tietokone oli yleensä sohvanreunalla, mutta eräskin pieni neiti onnistui painaa, jotakin nappia kuvia muokatessani, että kuvat katosi sen sileän tien. Läppäri on sohvalla vaan tiellä tuumaa Piika-koirakin!

Tämä haaste on jo kiertänyt suurimmalla osalla, mutta laitan tämän nyt kuitenkin eteenpäin
Kaisalle: Kotokolossa-blogiin
Tainalle: Maakariko-blogiin
Tannille:kotipellolla-blogiin
Maijulle:Pientä puuhastelua-blogiin
Tehkää, jos haluatte ja saa tämän napata muutkin täältä mukaansa :)
Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Heippa vaan, tuli taas yksi uusi lukija blogiisi. Ihanan piristävää luettavaa ja kivoja vinkkejä. Mukavaa viikon loppua sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon tervetuloa ja kiitos kivasta kommentista :)

      Poista
  2. Kiitoksii, kiitoksii.. nappaan mukaani =D. Voi, että teillä on avaraa sekä valoisaa, tai että on tuollainen avoin tila.. Ja kiva paikka varmasti bloggailla. Voi mikä mussu tuo teidän koiruus, kaunis ja kiiltävä turkki - wau!! Hyvällä omallatunnolla saa aplareita vetää, kaikki vitamiinit on tarpeen - Nams vaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itekkin, että on avaraa. Haaveillaan omakotitalosta ja ollaan niitä aina välillä käyty kattelees. Niissäkin kiinnitän aina huomiota avaruuteen ja jos sitä ei oo niin mietin saisko sitä tehtyä seiniä kaatamalla :D Piikan turkki on kyllä helppohoitoinen. Ei tarvi harjailla eikä mitään ja silti kiiltää :)

      Poista
  3. Tuossa pöydän ääressä onkin hyvä kirjoitella..:)

    VastaaPoista
  4. Onpas teillä kaunista :) Kiitos osallistumisesta arvontaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula :) Toivotaan, että on on myötä kivassa arvonnassasi!

      Poista
  5. Kiva kun esittelit bloggauspaikkasi!! Tuossahan onkin kiva bloggailla,kun voi välillä kurkkia ikkunasta ulos :) Kiva oli nähdä myös tuollaista "kokonaiskuvaa".Teillä on nättiä :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan itelles vielä tästä kivasta haasteesta. On kiva nähdä millaisissa paikoissa muut bloggaajat tuottaa uusia postauksia ja ideoita muiden iloksi :)

      Poista
  6. Kuin myös uusi lukija :) mietin jo haasteen nappaamista mukaani, mutta mutta... bloggaan millon missäkin kohtaa mökkiä, en siis tiedä mitä kuvaisin :D Terkkuja Eskurista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Maija. Vähän samaa ongelmaa, että tulee vähän bloggailtua siellä täällä, mutta esittele se missä eniten ja mieluiten bloggaat :) Oonkin käynyt Eskurissa ihailemassa sun hyviä kierrätysideoita!

      Poista

Jätä kommentti. Se tuo hyvän mielen :)